Siirry pääsisältöön

Videot

Muuton keskellä virkattu pikkulaukku

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt yli kolme kuukautta, mutta siihen on syynsä: päätimme tammikuussa muuttaa 70 neliöisestä rivitaloasunnostamme 36 neliöiseen kerrostaloasuntoon! Asuinneliöt siis käytännössä puolittuivat ja sehän on tiennyt melkoista tavaroiden downshiftaamista, joka on vienyt - ja vie edelleenkin - kaiken ylimääräisen ajan.  Palmusunnuntaina havahduin siihen, että eletään jo pääsiäisen aikaa ja päätin, että teen edes jonkin pienen käsityön. Löysin erivärisiä Seiskaveikan purkukeriä, joista yleensä olen neulonut leikkihiiriä kissoille, mutta nyt kissat saivat jäädä nuolemaan tassujaan ja itsekkäästi virkkasin pienen isoäidinneliölaukun kännykkälaukukseni. En pidä siitä, että virkatut laukut venyvät kovasti, ja kokeilin ryhdistää virkkuutyötä yhdistämällä Seiskaveikan pariksi valkoista kalastajanlankaa. Se tuntui auttavan, laukusta tuli mielestäni jämäkkä.  Kiinnitin laukkuun myös ohuen valkoisen puuvillavuorin, jotta kännykän kulmat eivät törröttäisi ulos vir

Sinivuokkokynsikkäät ja tappikorvakorut

Korvakoruaskarteluni purkutuotoksena tuli 20 kappaletta sinisiä muovikukkia. Korviksissa nuo kukkaset eivät olleet näyttäneet juurikaan miltään, koska ne oli ladottu korupiikkiin päällekkäin (juttu löytyy täältä). Pöydälle levitettyinä kukat näyttivät keväisiltä sinivuokoilta ja sainkin oitis idean niiden kierrätyskäyttöön. Kudoin valkoiset kynsikkäät Seiskaveikasta ja kiinnitin kukkaset niiden kämmenselkiin. Keskustaksi laitoin vihreän pienen muovihelmen, jonka avulla ompelin kukat kiinni.

Kukkia olisi ollut kymmenen kappaletta kumpaankin kynsikkääseen, mutta sommitellessani yhdeksän kukkaa näytti aina parhaimmalta, joten kukkia jäi kaksi yli. Tai olisi jäänyt, mutta sain idean kokeilla, miltä näyttäisi, jos tappikorviksen työntäisi läpi kukan reiästä. Ja ta-daa - sehän toimi: nopeat kukkakorvikset tehty! Tässä virityksessä on vain tärkeää, että käytettävän nappikorviksen takakappale on tiukka, sillä irtohely -vaikkakin muovinen sellainen - tuo painoa korvakoruun ja näin ollen voi helposti irrota korvasta.










Kommentit

Suositut tekstit