Siirry pääsisältöön

Videot

Muuton keskellä virkattu pikkulaukku

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt yli kolme kuukautta, mutta siihen on syynsä: päätimme tammikuussa muuttaa 70 neliöisestä rivitaloasunnostamme 36 neliöiseen kerrostaloasuntoon! Asuinneliöt siis käytännössä puolittuivat ja sehän on tiennyt melkoista tavaroiden downshiftaamista, joka on vienyt - ja vie edelleenkin - kaiken ylimääräisen ajan.  Palmusunnuntaina havahduin siihen, että eletään jo pääsiäisen aikaa ja päätin, että teen edes jonkin pienen käsityön. Löysin erivärisiä Seiskaveikan purkukeriä, joista yleensä olen neulonut leikkihiiriä kissoille, mutta nyt kissat saivat jäädä nuolemaan tassujaan ja itsekkäästi virkkasin pienen isoäidinneliölaukun kännykkälaukukseni. En pidä siitä, että virkatut laukut venyvät kovasti, ja kokeilin ryhdistää virkkuutyötä yhdistämällä Seiskaveikan pariksi valkoista kalastajanlankaa. Se tuntui auttavan, laukusta tuli mielestäni jämäkkä.  Kiinnitin laukkuun myös ohuen valkoisen puuvillavuorin, jotta kännykän kulmat eivät törröttäisi ulos vir

Punaisten laukkujen joulukalenteri, laukkuluukku 22

Lokki -laukku

   Marimekon punavalkoinen Lokki-laukku on uusin löytöni; ostin sen marraskuussa Koivistonkylän itsepalvelukirppikseltä hintaan 5 euroa. Kassi oli valkoisilta osiltaan erittäin pinttyneessä liassa ja emmin pitkään, ostanko vaiko en, sillä pelkäsin värien menevän sekaisin pesussa. Otin kuitenkin riskin. Liotin ensin laukusta vain sen lähes mustanpuhuvia kantohihnoja ämpärissä ensin useita tunteja. Värit eivät menneet sekaisin, joten uskalsin laittaa koko laukun likoamaan kädenlämpöiseen veteen tunneiksi. Lika irtosi kohtalaisen hyvin ja sanoisin, että pesun jälkeen tästä laukusta tuli kunnoltaan niin sanottu "hyvässä käyttökunnossa oleva". Arkikäyttölaukuksi tämä Lokki meneekin, maltan tuskin odottaa että pääsen sen kanssa Berliiniin Unionin peliin (laukun mitat menevät stadionilla sallittuihin rajoihin).




Kommentit

Suositut tekstit