Siirry pääsisältöön

Videot

Muuton keskellä virkattu pikkulaukku

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt yli kolme kuukautta, mutta siihen on syynsä: päätimme tammikuussa muuttaa 70 neliöisestä rivitaloasunnostamme 36 neliöiseen kerrostaloasuntoon! Asuinneliöt siis käytännössä puolittuivat ja sehän on tiennyt melkoista tavaroiden downshiftaamista, joka on vienyt - ja vie edelleenkin - kaiken ylimääräisen ajan.  Palmusunnuntaina havahduin siihen, että eletään jo pääsiäisen aikaa ja päätin, että teen edes jonkin pienen käsityön. Löysin erivärisiä Seiskaveikan purkukeriä, joista yleensä olen neulonut leikkihiiriä kissoille, mutta nyt kissat saivat jäädä nuolemaan tassujaan ja itsekkäästi virkkasin pienen isoäidinneliölaukun kännykkälaukukseni. En pidä siitä, että virkatut laukut venyvät kovasti, ja kokeilin ryhdistää virkkuutyötä yhdistämällä Seiskaveikan pariksi valkoista kalastajanlankaa. Se tuntui auttavan, laukusta tuli mielestäni jämäkkä.  Kiinnitin laukkuun myös ohuen valkoisen puuvillavuorin, jotta kännykän kulmat eivät törröttäisi ulos vir

Hilseilevän printtipaidan fiksaus ja korvakoruaskartelu

Paljon käyttämässäni harmaassa t-paidassa alkoi valkoinen kohoprintti hilseilemään niin pahasti, ettei puseroa voinut enää pestä koneessa muiden vaatteiden kanssa: irtoileva printti tarttui kaikkialle. Olin todella harmissani, sillä paita oli malliltaan mukava ja muutoin vielä hyväkuntoinen. Järkeilin, että printin peittäminen ei välttämättä ratkaisisi ongelmaa vaan printtihilse puskisi pesussa läpi. 

Leikkasin neliskanttisen printin irti ja upotin siihen toisesta, jo tiensä päähän tulleesta t-paidasta uuden kuvan. En ollut aiemmin tehnyt tällaista ompelusta, joten minulta tuhrautui hieman aikaa jotta sain uuden printin nuppineulottua siististi kiinni ennen ompelemista. Lopputulokseen olin tyytyväinen, etenkin, kun aiemmin askartelemani violetti-oranssit "usko-toivo-rakkaus" -korvikset sopivat väriltään passelisti "uuden" printtipaitani kanssa.













Kommentit

Suositut tekstit