Videot
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Hämäläisen pyllytin
En koskaan ole aallon harjalla muodissa, joten tämänkin viime talven käsityöhitin pyllyttimen sain aikaiseksi vasta nyt. Perustelen toki asiaa sillä, että olen hämäläinen, joka syttyy uutuuksista vasta niiden vanhettua jo hyvän tovin. Joten nimesinpä tämän käsityötekeleeni "Hämäläisen pyllyttimeksi".
Sain viime kevättalvella tuttavaltani ison pussillisen pieniä jämälankakeriä, joista en oikein tiennyt mitä neuloa. Kerin lankanyttyrät kahdeksi isoksi keräksi ja ajattelin tehdä räsymattosäärystimet. Langat olivat kuitenkin keskenään hyvin eri paksuisia, ja aloin pelätä, kuinka ne käyttäytyisivät pesussa: kutistuisiko tai huopuisiko joku lanka tehden näin säärystimistä sellaiset, ettei niitä saa vedettyä jalkaan enää.
Jämälankakerät jäivät kuukausiksi lojumaan, kunnes näin syksyn tullen innostuin kokeilemaan, josko keristä riittäisi pyllyttimeen. Loin 100 silmukkaa kaksinkertaisella langalla pyöröpuikoille numero 5,5. Neuloin aina oikein neulosta niin kauan kuin lankaa riitti. Pyllyttimen helmaan tein vielä kaksinkertaisella Seiskaveikalla muutaman kerroksen helmineuletta, jotta pyllytin ei rullaudu. Kiristimeksi vyötärölle neuloin valkoisella langalla vyön, jonka vain pujottelin paikoilleen. Lankaa tähän pyllyttimeen meni noin 250 grammaa.
Suositut tekstit
Muutto 70 neliön rivarista 36 neliön kerrostaloasuntoon vaati tavaroiden karsimista
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kommentit
Lähetä kommentti