Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Kasvomaski väri-inspiraationa korviksille

Ihastun kausiluonteisesti aina johonkin väriin ja sitten sitä kyseistä väriä tuppaa olemaan kaikkialla. Enää en sentään laita vaatekaapin sisältöä värin mukaan uusiksi ja ainakin erikoisempien väri-ihastusten kanssa pyrin olemaan hillitysti. Ja mikäpä olisi sen parempi helpottamaan aina kutakin värivillitystäni kuin korvakorut!

Lähikuukausien ajan olen ollut ihastunut turkoosiin väriin ja hankkinut useammat korvikset kyseisessä värissä; muutama pari kirppislöytöinä ja yhden parin tein itse. En aluksi tiennyt, mistä turkoosi väri oli pinttynyt verkkokalvolleni, kunnes vastaus löytyi suoraan nenäni edestä: väri-inspiraationi oli tullut kertakäyttöisistä kasvomaskeista.

Koruteline kirppislöytö parilla eurolla.

Tassukorvikset kirppislöytö hintaan 1,50 euroa.

Kissakorvikset kirppislöytö muistaakseni eurolla.

Pääkallokorvikset itsetehdyt.


Kommentit

Suositut tekstit