Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Videot

Punavalkoinen virkattu baskeri

Olen pitkään halunnut virkata baskerin, googlettanut ties kuinka monta baskerin virkkausohjetta, mutta olen niitä ihmisiä jotka eivät ymmärrä yksinkertaistakaan virkkausohjetta. Niinpä ryhdyin puuhaan ihan kokeilemalla.  Yrityksen ja erehdyksen kautta sain kolmannella kerralla baskerista mieleiseni. Ensimmäinen versio näytti ryppyiseltä pölyrätiltä -> purkuun. Toisesta versiosta tuli liian pieni -> purkuun. Kolmas kerta toden sanoi, onnistuin vihdoin! En edes yritä kirjoittaa ohjetta kuinka baskerin tein. Pyörylän virkkasin pylväillä, vaihdoin langan väriä joka kerroksella ja aloitin kaventamiset kun olin saanut aikaiseksi 20 kerrosta. Sitten vain sovittelin, koska oli päähän sopiva. 

Aarikan vanha rintaneula ja Kalevalakorvikset

Ystävän lahjoittama koruaskartelutarvikeboxi

Aarikan korut, joiden ikäero puoli vuosisataa

Tammikuussa tarpeellinen sadetakki

Korvakoruaskartelun inspiraationa Minions-hahmot

Huppukauluri jämämateriaalista