Siirry pääsisältöön

Videot

Kassituunaus: "Kesäperhonen"

Olen kertonut "lahjoitetaan" laatikoista löytämistäni huonokuntoisista vaatteista talteen ottamistani paljettikuvioista, joita kierrätän sopiviin tuunauksiini. Katsokaapa joskus täysin loppuunkuluneita trikoopaitoja, joissa on paljettiprintti: hyvin usein se printti on säilynyt kuin uutena! Koska olen "kassialma" tuunaan usein näillä paljetti-ihanuuksilla kasseja. Nyt käyttöön pääsi suurikokoinen kääntöpaljettiperhonen - haa, niin suuri, että sain mustan, vahvan kangaskassin jättikokoisen mainoslogon piilotettua.

Villahiiriä langanlopuista, ohje

Toisen ranneleikkaukseni jälkeen käsikirurgini kehoitti minua kokeilemaan onnistuuko kutominen. Puuha oli aluksi toivotonta ja silmukat putoilivat jatkuvasti puikoilta. Pitkän yrittämisen jälkeen sain neuloksen pysymään kasassa. Käsityökoriini oli kertynyt kirjavia langanloppuja koska aina ei vaan yksinkertaisesti viitsi tehdä jämälangoista raidallisia villasukkia. Näistä langoista alkoi hiljakseen putkahdella villaisia leikkihiiriä kissoille. Hiiret matkaavat aikanaan löytöeläinkodin kissojen iloksi.

Jos lainaat ohjettani ja kuviani niin mainitsethan lähteen, kiitos!


Hiiri aloitetaan silmukkamäärällä 12 (eli 3 silmukkaa per puikko). Ensimmäisten kerrosten aikana lisätään silmukoita kunnes silmukoiden määrä on 24 (eli 6 silmukkaa per puikko). Kudotaan noin 7 cm, jonka jälkeen kavennetaan ja päätellään. Tehdään viikset ja täytetään hiiri kangaspalalla. Kudotaan häntä (5 silmukkaa puikolla) ja viimeiseksi ommellaan hiirelle silmät. 








Kommentit

Suositut tekstit