Muutto 70 neliön rivarista 36 neliön kerrostaloasuntoon vaati tavaroiden karsimista
Tammikuussa päätimme muuttaa pois 70 neliöisestä rivitalokolmiostamme, sillä löysimme kerrostaloasunnon alueelta, jonne olimme haluneet jo jonkin aikaa. Muuttoon sisältyi vain yksi "pienehkö" miinus: asunto olisi kooltaan vain 36 neliötä. Pohdittuamme asiaa totesimme, että uudessa asunnossa on niin paljon plussaa, että muutto kannattaa; on vain downshiftattava tavaramäärää. Vanhassa asunnossamme oli kolmen kuukauden irtisanomisaika ja jouduimme väkisin olemaan "kahden asunnon loukossa" lähes kaksi kuukautta. Se aika tuli tarpeeseen: aloitimme tavaroiden pois myymisen jo tammikuussa, mutta vaikka saimme tehtyä kauppoja lähes päivittäin, jäi paljon vielä tungettavaksi uuteen asuntoon. Tavaraa karsittiin rankalla kädellä: uuteen asuntoon vietiin vanhan asunnon huonekaluista vain kaksi ruokapöydän tuolia, kaksi kuppituolia jotka toimivat sekä sisällä että lasitetulla parvekkeella, keinutuoli, pieni lipasto, kirjahylly ja kaapisto, jonka päällä tv on. Lisäksi löysimme &
Hienot tuunaukset sait tehtyä kotimaisiin korvakoruihin. Hienot nuo strassikorut, jotka todellakin antavat vaikutelman kukkien varsista. Kotimaisia korvakoruja olen katsellut eri sivuilta koska etsin lahjaa veljen tyttärelle. Tuotteen kotimaisuus on minulla ollut kriteerinä. Yhdet sivut jo löysin, missä ihastelin suomalaisesta vanerikoivusta valmistettuja korvakoruja. Kuvien perusteella en edes aluksi käsittänyt, että kyseessä on tosiaan puusta valmistetut korut. Mielenkiintoista miten monta eri materiaalia voidaan käyttää korujen valmistamiseen.
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentistasi Matti :) Minunkin mielestäni on mukavaa, että koruja ja etenkin korviksia on nykyään ryhdytty valmistamaan niin monesta mielenkiintoisesta materiaalista! Toivottavasti veljen tyttärelle löytyi mieluinen lahja kotimaisilta korunvalmistajilta. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
Poista