Siirry pääsisältöön

Videot

Muutto 70 neliön rivarista 36 neliön kerrostaloasuntoon vaati tavaroiden karsimista

Tammikuussa päätimme muuttaa pois 70 neliöisestä rivitalokolmiostamme, sillä löysimme kerrostaloasunnon alueelta, jonne olimme haluneet jo jonkin aikaa. Muuttoon sisältyi vain yksi "pienehkö" miinus: asunto olisi kooltaan vain 36 neliötä. Pohdittuamme asiaa totesimme, että uudessa asunnossa on niin paljon plussaa, että muutto kannattaa; on vain downshiftattava tavaramäärää.  Vanhassa asunnossamme oli kolmen kuukauden irtisanomisaika ja jouduimme väkisin olemaan "kahden asunnon loukossa" lähes kaksi kuukautta. Se aika tuli tarpeeseen: aloitimme tavaroiden pois myymisen jo tammikuussa, mutta vaikka saimme tehtyä kauppoja lähes päivittäin, jäi paljon vielä tungettavaksi uuteen asuntoon. Tavaraa karsittiin rankalla kädellä: uuteen asuntoon vietiin vanhan asunnon huonekaluista vain kaksi ruokapöydän tuolia, kaksi kuppituolia jotka toimivat sekä sisällä että lasitetulla parvekkeella, keinutuoli, pieni lipasto, kirjahylly ja kaapisto, jonka päällä tv on. Lisäksi löysimme &

Toppatakin korjaus kun painonappeja ei ollutkaan tarpeeksi

Kuten moni muukin on tehnyt, niin tartuinpa minäkin korjattavien vaatteiden pinoon. Toppatakkini vetoketjun tuulisuojasta oli viidestä muovisesta painonapista kolme mennyt rikki. Raksin kaikki napit pois, ne irtosivat helposti koska olivat muovia. Tiesin, että minulla on käsityökorissani pinkkejä painonappeja, niillä on aiemmin korjattu jo yksi takki (juttu löytyy täältä). Kaivelinpa sitten painonapit esille ja niitäpä olikin vain kolme kappaletta jäljellä! Olin todella vihainen itselleni, miksi en ollut tarkastanut tilannetta; olisin voinut raksia irti vain ne kolme rikkinäistä painonappia, sattumalta ne olivat olleet vielä joka toinen nappi. En halunnut hankkia vanhaan, UFF:n tasarahapäiviltä kahdella eurolla ostettuun takkiin uusia osia, joten ratkoin irti koko tuulisuojan, kiukuspäissäni en hoksannut edes ottaa "ennen" -kuvaa. Painonappien kohdalle jäi pienet reiät, jotka peitin ompelemalla vetoketjun viereen heijastinnauhan. Takkiin olin jo syksyllä ommellut hihoihin heijastinnauhaa, joten tämä oli helpoin ratkaisu korjata takki. Symmetrisyyden vuoksi ompelin heijastinnauhaa myös vetoketjun toisellekin puolelle. Ainakin näyn ensi syksyn pimeydessä!


Irroittamiani muovisia painonappeja

Painonapeista jäi pieniä reikiä.

Takki luonnonvalossa kuvattuna.

Takki salamavalolla kuvattuna. 

Kommentit

Suositut tekstit