Siirry pääsisältöön

Videot

Laukkutuunaus "Unikko Chanel"

Minulla oli punainen Unikko-laukku, joka alunperin oli ollut lyhythihnainen "kainalolaukku". Olin kuitenkin vaihtanut ompelemalla siihen pitkän kantohihnan, sillä tarvitsin kerran värikästä "olanyli"-laukkua erääseen tilaisuuteen. Tuo tilaisuus oli vuonna 2014 ja sen jälkeen laukku jäi käyttämättömäksi - hihnatuunaukseni oli suoraan sanottuna typerä teko. Lauķkua ei voinut palauttaa entiselleen, sillä olin hävittänyt alkuperäisen, irti leikkaamani hihnanpätkän. Päätin tehdä laukulle jotakin, sillä halusin saada sen käyttööni. Ratkoin valkoisen pitkän hihnan pois ja kiinnitin laukkuun suurehkot D-renkaat hihnaa varten: niihin saisin kiinnitettyä minkä tahansa irtohihnan. No, eipäs minulla ollutkaan sopivaa hihnaa, ainoastaan musta läppärilaukun hihna, joka näytti kammottavalta. Käsityölaatikosta löytyi lyhyt pätkä juuri oikean punaista leveää puuvillanauhaa, jostakin laukusta talteen otettua. Kiinnitin sen päihin klipsut, ja nyt minulla oli lyhyt kantohihna laukkuun....

Emoiji -korviksia

Viime syksynä sain Saksassa ruokaostoksia maksaessani kaupan kassalta vaihtorahojen lisäksi pienenpieniä pahvilaatikoita. Laatikoiden sisältä paljastui muovisia emoiji -hahmoja, jotka pysyivät pystyssä imukupin avulla. Kyseinen kauppaketju oli aloittanut keräilykampanjan, jossa se jakoi ostossumman mukaan asiakkailleen näitä emoiji -hahmoja. Minulle ehti kertyä viisi emoijia, joista kaksi oli samanlaista keskenään. En lämmennyt näille "keräilyesineille" ja ne päätyivät askartelutarvikelaatikkooni.

En ole vähään aikaan tehnyt korvakoruja, ja mieleni teki askarrella korvispari. Pyörittelin emoiji -hahmoja ja pohdin, josko niistä saisi aikaiseksi korvakoruja. Leikkasin emoijien imukupit pois. Vedin neulan ja karhunlangan avulla emoijien läpi ohuet satiininauhat (sellaisia puseroista irti leikattuja ripustusnauhoja). Kiinnitin nauhoihin renkaat korviskoukkuja varten. Nauhojen päihin pujottelin helmiä ja poltin pään, jotta helmet eivät pääse karkuun. Yksisarvista esittävä emoiji jäi ylimääräiseksi, sen aion lahjoittaa ystäväni tyttärelle.









Kommentit

Suositut tekstit