Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Tuunatun hupparin korjaus

Viime keväänä suurensin pinkeää, kukallista collegehupparia sivuistaan käyttämällä keltaista puuvillakangasta. Tuunaus oli muutoin onnistunut, mutta collegekankaan ja puuvillakankaan yhdistelmä ei käytössä toiminut; kankaat olivat joustoltaan liian erilaiset ja huppari tuntui käytössä tönköltä. Tämä "bombertakkituunaus" jäi siis käyttämättömäksi.

Vaatekaapin hyllyjen siivouksen yhteydessä hupparitakki putkahti esiin. Löytyi myöskin tiensä päähän tullut hihaton vihreä collegetakki, josta oli jo vetoketjukin rikki. Tuo vaate oli ollut lempparini vuosikausia enkä millään olisi vielä halunnut sitä hylätä. Siitä se idea sitten syntyikin: leikkasin kukallisesta takista sivut auki ja kaiken keltaisen puuvillakankaan pois. Takki pieneni melkoisesti, mutta onneksi vihreässä hupparissa riitti kangasta, jolla suurensin kukkatakin. Tällä tavoin sain käytettyä lähes kaiken vihreän collegekankaan (harmikseni en hoksannut ottaa blogia varten kuvaa vihreästä collegetakista).






Kommentit

Suositut tekstit