Kierrättäjän "kansallispuistopuku"
Tein taannoin kierrätystapahtumasta ilmaislöytöjä, joista tuunaantui vähän vahingossa mekko! Löytöni oli kolme vaatekappaletta: tummansininen miesten paita, kesken jäänyt hihaton kirjava (enimmäkseen leopardikuviota) mekko ja vaaleansininen liehuketunika. Kaikkia olin ajatellut käyttäväni sellaisenaan, toki kirjava mekko pitäisi viimeistellä loppuun. Kotona sitten sovittelin vaatteita. No, eeh, ensiksi miesten paita - hups, sehän olikin pyjaman paita ja ylläni myös näytti siltä, ei siis jatkoon sellaisenaan. Kirjava, kesken jätetty leopardikuvioinen mekko: hihansuut aivan liian suuret, samoin kaula-aukko. Käyttökelvoton, vaikka olisi huolitellut loppuun. Liehuketunika - no höh, eihän se mennyt päälleni lainkaan, vaikka vaatteessa kangasta piisasi. Pettyneenä katselin vaatteita niiden lojuessa lattialla ja pohdin jo niiden viemistä Uffin keräyslaatikkoon. En kuitenkaan saanut silmiäni irti kesken jääneen mekon ihastuttavasta kankaasta, ja siitä se ajatus lähti: teen mekkoon p...
Iltaa, Nuutti! Safarityylisen pukeutumisen vankkumattomana kannattajana voin vain todeta, että löytösi on tyylikäs. Olkapoletit, napilliset ja läpälliset rinta- ja helmataskut, sekä tampit, joilla hihat voi kääriä ylös. Tykkään. Lierihattu a la Indiana Jones/hellekypärä sopisi tuon takin kanssa mainiosti yhteen. Mukavaa illan jatkoa.
VastaaPoistaKiitos :) Oikein hyvä idea tuo lierihattu (olen käyttänyt tuon takin kanssa baskeria). Minulla on beige huopahattu, jota en ole käyttänyt kertaakaan, täytyypä mallata kuinka se istuu tuon takin kanssa! Mukavaa marraskuun jatkoa ja joulun odotusta sinulle!
PoistaIltaa, Nuutti! Olepa hyvä. Asiasta ensimmäiseen: Vanhimmalla isosiskollani oli 70-luvun puolivälissä vihreää värisävyä oleva safarityylinen jakku, jossa oli napilliset ja läpälliset rinta- ja
VastaaPoistahelmataskut, sekä olkapoletit. Napit oli tehty jostain metallista ja
niissä oli kohollaan olevat tähtikuviot. Rintataskujen yläpuolella oli
panospaikat. Jakkuun kuului myös vyö.
Asiasta toiseen: Miehen vaistoni sanoo, että beigen värinen huopahattu istuu tuon takin kanssa mainiosti. Nyt lähden toisille sivuille. Sitä ennen toivotan mukavaa marraskuun jatkoa ja joulun odotusta Sinulle myös.
Vaistosi oli oikeassa; kaivoin beigen huopahatun esiin ja sehän sopi takin kanssa yhteen kuin nenä päähän! Kiitos sinulle vinkistä :)
Poista