Siirry pääsisältöön

Videot

Kasvavia villasukkia

Sain ilokseni neuloa villasukkia kahdelle uudelle tulokkaalle. Vinkkinä kuulin, että "olisi kiva jos jemmassa olisi isompiakin sukkia tulevaisuutta varten". Neuloin molemmille pienokaisille kahdet sukat, joista toinen pari pienempi ja toinen "kasvanut". Kirjaan tänne blogiin lähinnä itselleni ylimalkaiset ohjeet, jotta muistan tulevaisuudessa käyttämäni silmukkamäärät. Huom! Minulla on väljä neulomiskäsiala ja käytän aina langan ohjetta ohuempia puikkoja. Pienemmät sukat: 32 silmukkaa, varsi 2 oikein, 2 nurin joustinneulosta 30 kerrosta. Sukkaosassa 32 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 15 cm. Isommat sukat: 36 silmukkaa, varsi 3 oikein, 3 nurin joustinneulosta 40 kerrosta. Sukkaosassa 40 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 19 cm.

Kynsilakalla tuunatut korvakorut ja peltirasia (keväältä 2017)

Tuunasin hopeanväriset kuutiokorvakorut värikkäämmiksi kynsilakalla. Koska halusin korut käyttöön Ilveksen jääkiekkopeliin niin käytin keltaista ja vihreää kynsilakkaa ja loppusilauksena kirkasta lakkaa joka sisälsi hopeahileitä. Metallin tuunaaminen kynsilakalla vaati pitkän kuivumisajan: annoin korvakorujen kuivua jokaisen lakkauskerroksen jälkeen vuorokauden. Kaiken kaikkiaan lakkasin värilakoilla kolme kerrosta ja viimeinen silaus hilelakalla oli neljäs kerros. Eli jos viikonloppubileisiin haluaa tuunata korut kynsilakalla niin suosittelen aloittamaan puuhan jo maanantaina.

Korvakoruille tuunasin myös korurasian. Minulla oli jostain messuilta saatu peltinen mainosrasia jossa oli ollut pastilleja. Hankasin mainoksen rasiasta pois kynsilakanpoistoaineella (huom. rasiakohtaista on se, onnistuuko poistaminen, joistain rasioista painatus ei hievahdakaan asetonilla). Tässä tuunaamassani rasiassa poistaminen onnistui lähes täydellisesti, mutta halusin kuitenkin rasiasta juuri näihin korvakoruihin sointuvan rasian, joten maalasin keltaisella ja vihreällä kynsilakalla raitoja rasian kanteen ja viimeisenä vielä hilelakkakerros.

Tuunaukset keväältä 2017.

Kustannukset: korvakorut kirpputorilta 2 euroa.





Kommentit

Suositut tekstit