Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Rannekelloja patterinkeräyslaatikosta

Erään ruokakauppareissun yhteydessä Berliinissä silmiin pisti kaupan aulassa olevasta patterinkeräyslaatikosta törröttävä kellonhihna. Tönkäisy laatikkoon tuotti tulokseksi neljä kävelemätöntä rannekelloa. Kaikki kellot hihnoineen olivat ehjiä ja siistejä, joten ne lähtivät mukaamme. Ja uusilla pattereilla kaikki kellot lähtivät toimimaan ja pysyivätpä vielä ajassakin. Kolme kelloista on jo saanut uuden käyttäjän, mutta yhden halusin pitää: kellon, jossa oli Brandenburgin portin kuva. Koska en pysty käyttämään normaalilla hihnalla olevaa kelloa, niin tuunasin uuden hihnan tarranauhasta (tällainen kiinnitys oli aikoinaan suosituissa Gul:n kelloissa).





Kommentit

Suositut tekstit