Siirry pääsisältöön

Videot

Laukkutuunaus "Unikko Chanel"

Minulla oli punainen Unikko-laukku, joka alunperin oli ollut lyhythihnainen "kainalolaukku". Olin kuitenkin vaihtanut ompelemalla siihen pitkän kantohihnan, sillä tarvitsin kerran värikästä "olanyli"-laukkua erääseen tilaisuuteen. Tuo tilaisuus oli vuonna 2014 ja sen jälkeen laukku jäi käyttämättömäksi - hihnatuunaukseni oli suoraan sanottuna typerä teko. Lauķkua ei voinut palauttaa entiselleen, sillä olin hävittänyt alkuperäisen, irti leikkaamani hihnanpätkän. Päätin tehdä laukulle jotakin, sillä halusin saada sen käyttööni. Ratkoin valkoisen pitkän hihnan pois ja kiinnitin laukkuun suurehkot D-renkaat hihnaa varten: niihin saisin kiinnitettyä minkä tahansa irtohihnan. No, eipäs minulla ollutkaan sopivaa hihnaa, ainoastaan musta läppärilaukun hihna, joka näytti kammottavalta. Käsityölaatikosta löytyi lyhyt pätkä juuri oikean punaista leveää puuvillanauhaa, jostakin laukusta talteen otettua. Kiinnitin sen päihin klipsut, ja nyt minulla oli lyhyt kantohihna laukkuun....

Sohvaperunalle lenkkarit korviin

Toissakesänä kävin Berliinissä katsomassa Nina Hagenin esiintymistä. Konsertti oli pettymys, ja päällimmäiseksi siitä jäi mieleen Nina Hagenin korvakorut: ne olivat pienet vaaleanpunaiset balettitossut. Siitä jäi kytemään ajatus kenkäkorvakoruista. Tänä syksynä kirpputorilta sitten löytyi korviksiin sopivat kengät. Adidaksen lenkkareita esittävällä avaimenperällä oli hintaa vain 20 senttiä. Lisäsin kenkiin valkoiset helmet ja koukut ja korvakorut olivat valmiit. Kaltaiselleni sohvaperunalle juoksulenkkarit sopivatkin vain ja ainoastaan korviin.




Kommentit

  1. ihania koruja sinulla.olisipa reijät korvissa,mutta en laita.olen ollut ilman 60 v.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit