Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Joulukalenteri 2018, luukku 13

Joulukalenterin luukusta numero 13 löytyy hopeanväriset renkaat. Olen ostanut korut 1990-luvun alkupuolella Tampereen Lielahdesta legendaariselta L.A. Kirppikseltä - voi mitä löytöjä sieltä tekikään perinteisten kirppisten kulta-aikana! Näissä koruissa ei ollut ostaessani lainkaan koukkuja, ehkäpä ne eivät ole alunperin korvakorut lainkaan. Hinnan muistan hyvin koska hinnoittelutapa oli outo: myyjä halusi näistä markan kappaleelta, joten hinnaksi tuli siten kaksi markkaa. Laitoin itse koukut ja olen käyttänyt näitä paljon. En tiedä mitä materiaalia renkaat ovat, minkäänlaisia leimoja niissä ei ole.


Kommentit

Suositut tekstit