Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Parilapanen ja kalastajanlapaset

Halusin kutoa parilapasen lahjaksi ystäväpariskunnalle. En ollut koskaan aiemmin kutonut sellaista, joten omaan käyttöön jäävä koekappale oli paikallaan. Löysin netistä parilapasen ohjeen, jota hieman muokkaamalla sain lapasen aikaiseksi (lue: käsityöohjeet ovat minulle hepreaa, otin silmukkamäärän ja arvailin loput). Loppujen lopuksi parilapanen oli helpompi kutoa kuin tavallinen lapanen, koska peukaloa ei tarvinnut tehdä. Keltavihreälle lapaselleni kudoin vielä pariksi keltavihreät kalastajanlapaset.

Kudoin ensin molemmat varret, 48 silmukkaa, 25 kerrosta.
Yhdistin työt ja kavensin silmukkamäärän 80 silmukkaan.
Kudoin 36 kerrosta, jonka jälkeen aloitin kärkikavennukset.




Kommentit

  1. Kääk, miten söpöä! En oo ikinä kuullutkaan parilapasista - miten ihana idea! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marika! Minunkin mielestä ihana idea, nyt mulla työn alla punavalkoinen parilapanen ystäväpariskunnalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit