Siirry pääsisältöön

Videot

Kasvavia villasukkia

Sain ilokseni neuloa villasukkia kahdelle uudelle tulokkaalle. Vinkkinä kuulin, että "olisi kiva jos jemmassa olisi isompiakin sukkia tulevaisuutta varten". Neuloin molemmille pienokaisille kahdet sukat, joista toinen pari pienempi ja toinen "kasvanut". Kirjaan tänne blogiin lähinnä itselleni ylimalkaiset ohjeet, jotta muistan tulevaisuudessa käyttämäni silmukkamäärät. Huom! Minulla on väljä neulomiskäsiala ja käytän aina langan ohjetta ohuempia puikkoja. Pienemmät sukat: 32 silmukkaa, varsi 2 oikein, 2 nurin joustinneulosta 30 kerrosta. Sukkaosassa 32 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 15 cm. Isommat sukat: 36 silmukkaa, varsi 3 oikein, 3 nurin joustinneulosta 40 kerrosta. Sukkaosassa 40 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 19 cm.

Kaulahuivin kiinnittämiseen klipsejä

Minulla on muutamia kannattajakaulahuiveja, jotka eivät ole tarpeeksi pitkiä pysyäkseen kaulassa kunnolla, vaan ne liukuvat ärsyttävästi. Rintaneulan käyttäminen kiinnittäjänä niissä näyttäisi oudolta. Kudoin pari pientä kaksiväristä villapötkylää: neljällä silmukalla 10 kerrosta kumpaakin väriä, yhteensä siis 20 kerrosta. Päihin kiinnitin klipsit, monille varmasti tuttu idea lasten lapasista. Käyttämäni klipsit ovat heijastimien mukana tulleita (en halua käyttää heijastimissa klipsikiinnitystä). 




Kommentit

Suositut tekstit