Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

"Mikki Hiiri Pariisissa" -korvakorut

Löysin viime syksynä kirppikseltä kymmenellä sentillä kännykkäkorun, joka esitti kamera kädessä olevaa Mikki Hiirtä. Kyseisellä kirppispöydällä oli myynnissä useita kännykkäkoruja, osa keskenään samanlaisia, mutta harmikseni ei ollut toista Mikki Hiirtä. Ostin kuitenkin Mikin ajatuksella, että se joskus löytää itselleen parin korvakorutuunaukseen. Pari löytyi eilen, yllättäen kotoani, sekalaisia pikkurojuja sisältävästä laatikosta. Sinne oli unohtunut vuosia sitten Pariisista ostamani Eiffeltorni-avaimenperä. Olin ostanut kymmenen eriväristä turistikrääsä-Eiffeliä katukaupustelijalta tuliaisiksi työkavereilleni, kaupustelija kun suostui tinkaamiseeni ja myi avaimenperät yhteishintaan kaksi euroa. Yksi niistä oli jäänyt ylimääräiseksi. Koska sen sininen väri sointui valokuvaavaan Mikki Hiireen, sain idean korvakoruista nimeltä "Mikki Hiiri Pariisissa". Hintaa tälle askartelulle tuli siis 30 senttiä (plus korviskoukut, joiden hintaa en muista, olen hankkinut niitä jemmaan milloin mistäkin).




Kommentit

Suositut tekstit