Siirry pääsisältöön

Videot

Uusi laukku ja kassiholistin kootut selitykset

Blogiani seuraavat lienevät huomanneet intohimoni käsilaukkuihin ja kaikenlaisiin muihinkin kasseihin. Olen yrittänyt hillitä kassiholismiani; pienempään asuntoon muuton jälkeen olen myynyt paljon laukkujani pois, huomasin, että Marilaukkuja ei tarvitse kolmeakymmentä, ihan vaan kymmenenkin riittää. Niin, ne kymmenen on Marilaukkuja, muita laukkuja on sitten parisenkymmentä, eeh, tai vähän enemmän. Ja ostan yhä kirppiksiltä lisää laukkuja, mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi! Mutta nyt yritän harkita ja perustella itselleni miksi tarvitsen juuri jonkun laukun. Eilen ostin taas uuden laukun kirppikseltä, en vaan voinut jättää sitä ostamatta koska... - Laukku on paksua nahkaa, materiaalia, joka ei jäädy tönköksi pakkasessa ja paranee vain vanhetessaan. Minulla on ainoastaan yksi nahkainen laukku, väriltään punainen, äidiltäni peritty, jonka vuoksi en halua siitä luopua vaikka käytän sitä harvoin. Uusi nahkalaukku on ollut harkinnassa, mutta sopivaa yksilöä ei ole tullut vastaan. - Lauk...

T-paidasta tehty huivi

Kävin tänään Ympäristökeskus Moreeniassa Ekokumppaneiden järjestämässä tavaranvaihtotapahtumassa. Vein sinne kassillisen tavaraa ja mukaani puolestaan lähti muutama pusero ja pieniä Tupperwaren purkkeja, joihin saan lajiteltua koruaskartelutarvikkeitani. Vaatteita pääsin sovittamaan vasta kotona, jolloin totesin, että ottamani kukallinen t-paita oli huti. Pusero oli kyllä kokoani, mutta sen olkapäät paljastava kaula-aukko oli aivan liian löperö, eikä puseron istuvuus ollut laatikkomaisen muotonsa vuoksi muutenkaan hyvä. Kenties vaate oli hylättykin juuri näistä syistä. Mutta materiaali oli ihanan pehmeää orgaanista puuvillaa. Tuijottelin aikani lattialla makaavaa puseroa, ja sain idean tehdä siitä kaulahuivin kesäksi (käytän huiveja ympäri vuoden).



Leikkasin myös puseron toisen sivusauman auki.

Myös hihakappaleista leikkasin sauman auki.

Ompelin puseron "vartalo-osan" putkeksi, 
jonka päihin kiinnitin hihoista tehdyt kappaleet.


Leikkasin päihin hapsut, jotka venytin rullalle.

Huivista tuli sopivan mittainen asusteeksi t-paidan kanssa.

Kommentit

  1. Voi miten kiva tuli tuosta huivista ja ihan loistavaa kierrätystä, kun vaate saa uuden muodon:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja :) Mukavaa viikkoa ja hauskaa Vappua sinullekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit