Siirry pääsisältöön

Videot

Tuunaukseen tuli tahaton interaktio

Blogini lukijat tietänevät ihastukseni t-paitojen printteihin: jemmaan ja pelastan niitä tiensä päähän tulleista paidoista. Yksi pitkään hyvänä säilynyt tällainen printti on elokuvasta Roman Holiday (Loma Roomassa), jossa Audrey Hepburn esittää prinsessa Annia.  Tein pitkähihaisen puseron, jonka koristeena printti pääsee parhaimmilleen, ja kun sain luomuksen valmiiksi, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Kehtaan sanoa näin, koska ensi kertaa sitten kouluvuosien käsityötuntien jälkeen tein kuten koulussa opetettiin: nuppineulaamisen jälkeen harsin kappaleet yhteen! Se oli suuritöistä, mutta lopputulos palkitsi. Uusiopaitani tarvitsi vielä viime silauksen: ehdottomasti jokin prinsessamainen koru käytettäväksi sen kanssa, joten koruaskartelutarvikkeitani penkomaan. Löysin metallisen kruunun ilman ketjua, joten ehdottomasti se! Kiinnitin kruunun Snö of Swedenin viininpunaiseen nyöriin, jonka pituus oli sopiva kaulaani. Sovitin puseroa ja korua yhdessä ja peiliin katsoessani suuni lo...

Globe Hope -laukun korjaus

Ostin kirpputorilta melkoisen räjähtäneen Globe Hopen kassin viidelläkymmenellä sentillä. Laukusta olivat sangat poikki ja laukun suu oli pahoin rispaantunut, joten jo ostaessani tiesin, että laukkua tarvitsee korjata. Ensin ajattelin ommella vain uudet sangat, mutta sitten päädyin laittamaan laukkuun "sisäkassiksi" puuvillaisen kassin, johon olin kangastussilla kirjoittanut 1FC Union Berlinin hymnin sanat. Tuo kirjoitus ei ollut ihan viimeisen päälle siisti, ja se oli pesussa haalistunut, joten puuvillakassi passasi vallan mainiosti tähän tuunaukseen. Lisäksi nyt voin käyttää laukkua myös kääntökassina.




Kommentit

Suositut tekstit