Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Askartelua Prahassa: "Vesipisarat" -korvakorut

Loman aikana kuumassa Prahassa kului vettä pullo jos toinenkin. Tsekissä muovipulloissa ei ole pantteja, vaan ne heitetään menemään, mahdollisuuksien mukaan tietenkin keltaiseen muovinkeräysastiaan. Sain idean kokeilla, onnistuisiko muovipullosta askartelemaan korvakorut (mukanani on pieni määrä askartelutarvikkkeita). Leikkasin tyhjästä vesipullosta kaksitoista pisaran muotoista kappaletta; kuusi kumpaankin korvakoruun. Lisukkeeksi vielä pieni raidallinen muovihelmi, ja "Vesipisarat" -korvistuunaus oli valmis.







Kommentit

Suositut tekstit