Siirry pääsisältöön

Videot

Tuunaukseen tuli tahaton interaktio

Blogini lukijat tietänevät ihastukseni t-paitojen printteihin: jemmaan ja pelastan niitä tiensä päähän tulleista paidoista. Yksi pitkään hyvänä säilynyt tällainen printti on elokuvasta Roman Holiday (Loma Roomassa), jossa Audrey Hepburn esittää prinsessa Annia.  Tein pitkähihaisen puseron, jonka koristeena printti pääsee parhaimmilleen, ja kun sain luomuksen valmiiksi, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Kehtaan sanoa näin, koska ensi kertaa sitten kouluvuosien käsityötuntien jälkeen tein kuten koulussa opetettiin: nuppineulaamisen jälkeen harsin kappaleet yhteen! Se oli suuritöistä, mutta lopputulos palkitsi. Uusiopaitani tarvitsi vielä viime silauksen: ehdottomasti jokin prinsessamainen koru käytettäväksi sen kanssa, joten koruaskartelutarvikkeitani penkomaan. Löysin metallisen kruunun ilman ketjua, joten ehdottomasti se! Kiinnitin kruunun Snö of Swedenin viininpunaiseen nyöriin, jonka pituus oli sopiva kaulaani. Sovitin puseroa ja korua yhdessä ja peiliin katsoessani suuni lo...

Viininpunainen pääkallohuivi ja kullanvärinen "naamariipus"

Ranneleikkaukseni vuoksi en nyt voi askarrella tai kutoa, joten ajattelin, että postailen vuosien varrella tekemistäni kirppislöydöistä. "Sarjan" saa aloittaa yli kymmenen vuotta sitten Saksasta Dömitzistä antiikkiliikkeestä ostamani riipus. Korussa ei ollut ostettaessa ketjua, hinta oli vain neljä euroa. Myöhemmin riipukseen löytyi sopiva ketju Jämsästä itsepalvelukirppikseltä hintaan 50 senttiä. En oikein tiedä, mitä "naamariipus" esittää, kenties se on joku soturi? Riipusta käytän usein viininpunaisen pääkallohuivin kanssa. Huivi puolestaan on kirppislöytö Hervannan itsepalvelukirppikseltä, merkki on Pieces ja hinta oli 2,50 euroa. Pääkallohuivit ovat yksi ihastukseni kohteista, niitä postailenkin sitten myöhemmin lisää.



Kommentit

Suositut tekstit