Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Anorakkinyöri sirkkarenkaan läpi maalarinteipin avulla

Vanhasta tuulitakistani oli hupun kuminauhanyöri mennyt pilalle, se ei enää joustanut ja murtui kiristettäessä, joten se oli pakko vaihtaa. Ongelma oli se, että uusi nauha piti pujottaa sirkkarenkaiden läpi, eikä minulla ollut niin pientä hakaneulaa, jonka olisin saanut siitä mahtumaan. Kokeilin avuksi leveää maalarinteippiä: teippasin nauhan toisen pään tiukasti maalarinteipin sisälle, jolloin nauhan alusta tuli jäykkä ja onnistuin pujottamaan nyörin huppuun. Takkini kangas oli liukas, joten se edesauttoi homman onnistumista, en tiedä toimisiko tämä niksi esim. collegekankaan kanssa.





Kommentit

Suositut tekstit