Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Kalevala Korujen tuunausta kierrätetyillä Aarikan helmillä

Olen keräillyt Kalevala Korun jo lopetetusta My Saaga -sarjasta horoskooppimerkkiini sopivat helat: kauris, käärme ja karhu. Kauris länsimaisen, käärme kiinalaisen ja karhu suomalaisen eläinhoroskoopin mukaan. Koruissa minulla on niihin sopiva Kalevala Korun musta nahkanauha, joka mahdollistaa käytön joko kaulassa tai kaksinkerroin ranteessa. Jostain syystä vierastan tuota nahkanauhaa ja koru on jäänyt vähälle käytölle. Vaihdoin helat beigeen nahkanauhaan ja pujottelin väleihin kierrätettyjä vaaleanruskeita Aarikan helmiä. Tällä tavoin helat tulevat mielestäni paremmin esille ja sain koruun myös pituutta.

Koska helmiä oli paljon ja beigeä nahkanauhaakin riitti, niin askartelin kaulanauhan myös Kalevala Korun Hattulan lintu -riipukselle. Tässä käytin puretusta Aarikan kaulakorusta tulleita prikkoja ja pienempiä puuhelmiä.

Askartelin vielä helmistä ja nahkanauhasta säädettävän rannekorun, joka käy yhteen molempien kaulakorujen kanssa.


Tuunausmateriaaliksi päätyi Aarikan kaulakoru 
josta oli kuminauha venähtänyt pilalle.

KK:n My Saaga -sarjan Kalevankarhu, 
horoskooppi Kauris ja Vaskikäärme -helat.

KK:n Hattulan lintu -riipus.



Kommentit

Suositut tekstit