Kun kännykkä ei mahdu ulkoilutakin taskuun

12.11.25

Kierrätysmateriaalipipo

Tein Jonnan koukkuja -blogin ohjeella isoäidinneliöpipon (tosin ohjeesta poiketen virkkasin vain 6 kpl isoäidinneliötä, tein niistä hieman suurempia). Käytin pipoon pelkästään kierrätettyä materiaalia: langat on purettu epäonnistuneista neuloksistani ja pipon vuori on muokattu kulahtaneesta trikoopiposta, joka aikoinaan löytynyt "saa ottaa" -laatikosta. Entuudestaan tiesin, että en osaa tehdä tupsua, joten tein pipoon hieman erilaisen "tupsun": askartelin Aarikan kierrätetyistä helmistä pampulaketjun, jonka päähän kiinnitin kruunun muotoisen heijastimen. Sen olen joskus löytänyt kadulta ja heijastimessa on rumahko keltainen värjäymä, mutta tässä kierrätysmateriaalipipossani se ei haittaa!

Tammikuussa ostin punaisen ulkoilutakin. Olin jo pitemmän aikaa haeskellut punaista takkia, ja kun sellaista ei tullut kirpputorilla vastaan, niin päädyin ostamaan takin alennusmyynnistä. Olen muuten tyytyväinen, mutta kännykkäni ei mahdu takin taskuun, ja tämä asia ärsyttää ulkoillessa; en halua jättää puhelinta kotiin. Normaalikokoinen olkalaukku pelkän kännykän takia on liian suuri ja Marimekon pienet kukkaromalliset laukut (joita minulla on kolmekin kappaletta) riitelevät tyyliltään toppatakin kanssa.

Mutta, mutta... vastaani tuli kevään uudet Seitsemän Veljeksen lankavärit ja sieltä aivan ihana vaaleankeltainen (jollaista väriä olin jo talvemmalla etsinyt). Ostin kerän, kudoin siitä kynsikkäät ja huomasin, että täsmälleen samaa keltaisen sävyä oli Marimekon Unikko-kukkarolaukussani. Nyt pidän pienillä ulkoilulenkeilläni kännykkää Marilaukussa, eikä se enää riitele toppatakin kanssa koska keltaiset kynsikkäät mielestäni tasapainottavat ja yhdistävät laukun asuun. Pisteenä iin päällä vielä yksinkertaiset hopeiset korvarenkaat, joihin olen pujottanut punaiset puuhelmet. Turhamaista kenties, mutta väliäkö sillä jos se tekee itselleni lenkkeilystä hitusen hauskempaa.