Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Kymmenen vuotta sitten Prahasta markkinoilta ostettu takki

Vaatehuoneessamme on roikkunut käyttämättömänä maastokuvioinen kesätakki, jonka mieheni osti kymmenen vuotta sitten Holesovicesta Prahan markkinoilta. En muista takin hintaa, pitkään sitä kyllä tingittiin ja lopulta ostettiin. Pidän takin kuvioinnista ja huvikseni sovitin sitä ylleni. Sekä ilokseni että kauhukseni se oli minulle sopiva, joten kähvelsin takin. Hihat ovat liian pitkät minulle, mutta ne ovat mallinsa ansiosta helpot kääntää. Takin alle mahtuu mukavasti näin keväällä paksu collegetakki, joka on alennusmyyntilöytö viime keväältä hintaan 7,90 euroa. Asun tyyliin sopii laukuksi puuvillakankainen vihreä-musta jumppareppu, löytö Berliinistä "lahjoitetaan" -laatikosta kadulta.







Kommentit

Suositut tekstit