Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Marimekon laukkulöytö kirppikseltä ja alennusmyynnistä lenkkarit

Esittelen nyt Marimekon laukun, joka on kirppislöytö jo muutaman vuoden takaa. Laukku löytyi luottokirppikseltäni Hervannasta, ja hinta oli uskomaton 15 euroa. Google kertoi laukun aikoinaan maksaneet reippaasti yli 150 euroa! Laukku on ehdottomasti paras laukkuni ja en ole vielä käyttänyt sitä kertaakaan, olen kokenut, ettei minulla ole siihen sopivia vaatteita, eritoten kenkiä.

Kenkäongelma ratkesi kun kävin alennusmyyntejä kiertämässä etsien kevyitä kesälenkkareita. Kengännumeroni on 41, joten minulla ei ole ongelmia löytää alelenkkareita; hyvin usein olen ostanut miesten mallia, sillä koko 41 tuntuu niissä olevan se, joka jää myymättä. Alepöydästä bongasin aivan ihanan väriset verkkokankaiset lenkkarit, malli oli Nike, joka yleensä ei jalalleni sovi. Lesti näytti kuitenkin leveältä, joten sovitin kenkiä. Ja se kannatti, kengät olivat juuri passelit ja hinta oli 35 euroa. Kenkiä ja laukkua yhdistävä tekijä on ruusukultaiset yksityiskohdat: kengissä Niken logo ja Marilaukussa metalliset ruusukultaiset helat. Tämä pieni asia saa ne minusta sointumaan yhteen toistensa kanssa.






Kommentit

  1. Nyt on kyllä kaunis laukku! Marimekko on suosikki, itsekin omistan kaksi sen laukkua, mutta tuollaista en ole ennen nähnyt!! Aivan ihana :) Super hyvä löytö

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon KotoisaKotoilu, itsekin tykkään paljon tuosta laukusta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit