Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Jääkaappimagneeteista tehdyt korvakorut

Aiemmin (klik!) kerroin korupussista, jonka sain ystävältäni askartelutarkoituksiin. Pussista löytyi myös korvakoruja. Yksi pari oli tehty jääkaappimagneeteista, niistä sellaisista sanoista, joilla saa muodostettua kirjoituksia jääkaapin oveen. Korvakoruissa oli vielä magneettia takapuolella; otin ne pois. Magneeteista jääneen liimapinnan sain poistettua teipin avulla: liimasin teipinpalan aina uudelleen ja uudelleen poistettavan liimatahman päälle ja lopulta tuolla tavalla sain sen pois: se tarttui pikkuhiljaa teippiin. Puhdistuspuuha oli kyllä hidasta, operaatio vei noin tunnin, mutta korvikset ovat nyt kivemmat käytössä. 


Poistin takana olleen mustan magneetin.


Kommentit

Suositut tekstit