Siirry pääsisältöön

Videot

Koruja kirppikseltä kympillä

En ole liiemmälti kierrellyt kirppiksiä viime aikoina, sillä en yksinkertaisesti tarvitse mitään. Pienessä asunnossamme kun ei ole tilaa kaikenlaiselle "ihan kivalle" ja ostokset on tehtävä harkiten. Eilen, sateisena lauantaina kuitenkin poikkesin ajankuluksi lähistölläni olevilla kirppiksillä ja tuhlasin yhteensä kymmenen euroa. Haa, koruihin, nehän nyt eivät tilaa vie ja mahtuvat aina jonnekin!  Kirppiskorulöytöni olivat: hopeinen, lyhyt palloketju, jossa roikkui kaksi tekstirengasta, korun hinta 3 euroa. Toiselta kirppikseltä löytyi käyttämättömän oloiset, omassa rasiassaan olevat Laav-merkin "Herkku" -korvikset, hinta 5 euroa. Kolmannen kirppiksen löytö oli keltaiset Aarikan "Vuorijalava" -korvikset kahdella eurolla. Hyvin käytetty kymppi, vai mitä! Hopeiset tekstirenkaat ("Faith Love Hope" ja "Forever" vaihdoin roikkumaan mustaan nahkanauhaan, sillä ketjussa ne eivät päässeet oikeuksiinsa. Hopeinen palloketju sopii käytettäväksi il...

Puseron suurentaminen huivilla

Ikäväkseni vaatekaapissani on ehtymätön pino "kutistuneita" vaatteita. Valkoinen, pitkähihainen puuvillapaita oli yksi sellainen. Paita oli lempparini vuosia sitten, se on ihanan ohut ja suojaa käsivarret auringonpaisteelta helteellä. Vaate kyllä mahtui päälle vielä, mutta entinen, mukava väljyys siitä puuttui, joten tein suurennusoperaation. Siihen valitsin kankaaksi samaa vahvuutta olevan vaaleanpunaisen pääkallohuivin, joka oli jäänyt vähälle käytölle. 

Leikkasin huivin pitkittäin kahteen osaan, puseron halki molemmilta puolilta olkasaumasta helmaan ja lisäsin kaistaleen huivia. Pusero leveni reippaasti, mutta se ei ohuessa kankaassa haittaa. Kun olin saanut ompelun valmiiksi, kastelin puseron, väänsin veden pois käsin rutistamalla ja annoin kuivua. Halusin tarkoituksella puserosta mahdollisimman ryppyisen ja rennon "hippipaidan". Sekä pusero että huivi ovat vanhoja kirppisostoksia. 



Leikkauskohdat merkitty katkoviivoilla. 



Kommentit

  1. Loistava idea! Tätä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen lukenut paljon käsityöblogeja ja selannut Pinterestiä, niistä olen oppinut, että puseroita voi olla todella helppokin suurentaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit