Siirry pääsisältöön

Videot

DIY: pellavapaita Unikolla

Minulla oli kaksi vanhaa oranssilla suurella Unikkokuosilla olevaa kaitaliinaa, jotka eivät enää käyneet nykyiselle ruokapöydällemme. Toisessa liinassa ei ollut yhtään ehjää kukkaa, joten ompelin sen tyynyliinaksi. Sen sijaan toiseen kaitaliinaan oli osunut peräti kaksi täysin ehjää unikkoa, joista pienemmän hyödynsin tähän tuunaukseen. Ja tuunaukseen pääsi valkoinen, 100 prosenttista pellavaa oleva paita, joka oli roikkunut hengarissa käyttämättömänä jo vuosia. Aikoinaan olen ottanut paidan eräästä vaatteiden kierrätystapahtumasta, mutta paita on jäänyt käyttämättä lähinnä "värittömyytensä" vuoksi. Vaan nytpä paitaan tuli väriä ja kunnolla! Siksakkasin unikkokukan kapealla, tiheällä tikillä ennenkuin leikkasin sen irti kankaasta. Sen jälkeen kukka nuppineuloilla kiinni paitaan ja ompelu suoralla tikillä. Käytin kolmosen tikkiä, jotta halutessani kuvio on helppo irroittaa pois jos kyllästyn siihen. Tämä oli kohtuullisen helppo tuunaus, joskin hidas ommeltava kaltaiselleni kes...

Punaiset kalastajanlapaset

Pitkän tauon jälkeen halusin kutoa ja ostin yhden punaisen kerän Seitsemää Veljestä (yllätyksekseni huomasin, että Novita oli pienentänyt kerän satagrammaiseksi). Kerästä sain aikaan peruslapaset syksyä varten. Tein niistä "kalastajamalliset", eli sormenpäät saa otettua esille ja voin siten käyttää kännykkää ulkona sen verran minkä tarvitsee.

Kudoin resorin silmukkamäärällä 36 (9 silmukkaa per puikko). Peukalokiilan jälkeen kudoin kämmenosan silmukkamäärällä 40 (10 silmukkaa per puikko). Tein kämmenselän puolelle 22 silmukkaa nurin yhdelle riville. Tällä tavoin merkitsin kohdan, josta halusin aloittaa "kalastajanlapasen" hupun. Silmukat hupulle oli myöskin helppo poimia tuota nurjaa riviä pitkin. Lapasen huppuosassa kudoin silmukkamäärällä 42 (kahdella puikolla 11 silmukkaa ja kahdella 10 silmukkaa). Huppuosasta tuli melko napakka, eli olisin kyllä voinut käyttää hieman suurempaa silmukkamäärää, ehkäpä 44 (11 silmukkaa per puikko) olisi ollut passeli.











Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit