Siirry pääsisältöön

Videot

Kierrättäjän "kansallispuistopuku"

Tein taannoin kierrätystapahtumasta ilmaislöytöjä, joista tuunaantui vähän vahingossa mekko! Löytöni oli kolme vaatekappaletta: tummansininen miesten paita, kesken jäänyt hihaton kirjava (enimmäkseen leopardikuviota) mekko ja vaaleansininen liehuketunika. Kaikkia olin ajatellut käyttäväni sellaisenaan, toki kirjava mekko pitäisi viimeistellä loppuun. Kotona sitten sovittelin vaatteita. No, eeh, ensiksi miesten paita - hups, sehän olikin pyjaman paita ja ylläni myös näytti siltä, ei siis jatkoon sellaisenaan.  Kirjava, kesken jätetty leopardikuvioinen mekko: hihansuut aivan liian suuret, samoin kaula-aukko. Käyttökelvoton, vaikka olisi huolitellut loppuun. Liehuketunika - no höh, eihän se mennyt päälleni lainkaan, vaikka vaatteessa kangasta piisasi.  Pettyneenä katselin vaatteita niiden lojuessa lattialla ja pohdin jo niiden viemistä Uffin keräyslaatikkoon. En kuitenkaan saanut silmiäni irti kesken jääneen mekon ihastuttavasta kankaasta, ja siitä se ajatus lähti: teen mekkoon p...

Punaisten laukkujen joulukalenteri alkaa huomenna

Marraskuu vaihtuu joulukuuksi huomenna - ja sehän tarkoittaa sitä, että joulukalentereiden aika alkaa!

   Olen tehnyt kerran aiemmin blogiini joulukalenterin: Korvakorukalenterin vuonna 2018. Seuraavina vuosina en keksinyt aihetta joulukalenteriin, mutta tänä vuonna sain idean: Punaisten laukkujen joulukalenteri! Niinpä huomisesta lähtien jouluaattoon saakka blogissani aukeaa päivittäin laukkuluukku, josta paljastuu punainen laukku, reppu tai kassi lyhyine tarinoineen.

   Iloista Joulun odotusta kaikille, toivottavasti piipahdatte avaamassa blogini laukkuluukkuja!




Kommentit

Suositut tekstit