Siirry pääsisältöön

Videot

Avaimenperistä riipuksia

Olettekos huomanneet, että avaimenperistä saa hauskoja riipuksia! Avainrinkula vain pois ja tilalle ketju, korunyöri tai nahkanauha. Itse "keräilen" avaimenperiä matkakohteista: ne eivät montaa euroa maksa ja riipuksina ovat mukavia matkamuistoja. Kuvissani on Minni Hiiri, avaimenperä, jonka äitini toi minulle Amerikasta ja Fiskarsin kirves, messuilta saatu avaimenperä. 

Punaisten laukkujen joulukalenteri, laukkuluukku 5

Laukkutuunaus

   Muovisen, punavalkoisen olkalaukun olen saanut joiltakin messuilta vuosia sitten. Kassin läpässä on mainoslogo, jonka olen peittänyt suurella 1.FC Union Berlinin tarralla. Laukku oli mukanani Berliinissä Unionin pelissä keväällä vuonna 2016. Tarvitsin silloin hieman suuremman laukun, sillä kuskasin siinä mukanani Stadion an der Alten Förstereille kolmet neulomani punavalkoiset villasukat. Toukokuinen päivä jolloin tuo peli pelattiin oli hyvin lämmin, ja herätin ansaittua huomiota stadionin laukkutarkastuksessa! Turvahenkilö kysyi hyvin hämmästyneenä laukun sisällön nähtyään: "Miksi sinulla on villasukkia mukanasi näin lämpimänä päivänä?". Vastasin, että olen Suomesta ja olen neulonut talven aikana sukat lahjaksi ystävilleni, jotka tapaan nyt pelissä stadionilla. Tähän turvahenkilö vastasi nyt jopa vieläkin hämmästyneemmin: "Oletko itse tehnyt kaikki nämä sukat? Ooooh, wau! Hienoja lahjoja!"




Kommentit

Suositut tekstit