Siirry pääsisältöön

Videot

Uusi laukku ja kassiholistin kootut selitykset

Blogiani seuraavat lienevät huomanneet intohimoni käsilaukkuihin ja kaikenlaisiin muihinkin kasseihin. Olen yrittänyt hillitä kassiholismiani; pienempään asuntoon muuton jälkeen olen myynyt paljon laukkujani pois, huomasin, että Marilaukkuja ei tarvitse kolmeakymmentä, ihan vaan kymmenenkin riittää. Niin, ne kymmenen on Marilaukkuja, muita laukkuja on sitten parisenkymmentä, eeh, tai vähän enemmän. Ja ostan yhä kirppiksiltä lisää laukkuja, mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi! Mutta nyt yritän harkita ja perustella itselleni miksi tarvitsen juuri jonkun laukun. Eilen ostin taas uuden laukun kirppikseltä, en vaan voinut jättää sitä ostamatta koska... - Laukku on paksua nahkaa, materiaalia, joka ei jäädy tönköksi pakkasessa ja paranee vain vanhetessaan. Minulla on ainoastaan yksi nahkainen laukku, väriltään punainen, äidiltäni peritty, jonka vuoksi en halua siitä luopua vaikka käytän sitä harvoin. Uusi nahkalaukku on ollut harkinnassa, mutta sopivaa yksilöä ei ole tullut vastaan. - Lauk...

"Mikki näkee kahtena" -riipus

Ostin viime vuoden puolella kirppikseltä viidellä eurolla ison pussillisen värikkäitä puuhelmiä. Epäilen niiden olevan kakkoslaatuisia Aarikan helmiä, sillä moni helmi oli samanlainen kuin minulla olevissa Aarikan koruissa. Varmaksi en pysty sanomaan, sillä pussissa oli vain tieto "puuhelmiä". Joka tapauksessa tämä ostos on inspiroinut minut jo muutamaan pieneen koruaskarteluun, ja tässä niistä yksi, riipus nimeltään "Mikki näkee kahtena".

Korussa oleva muovinen Mikki on ollut kännykkäriipus ja se palveli jo aiemmin korvakoruparissa nimeltä "Mikki Hiiri Pariisissa". Korvisten Eiffeltorni oli huonolaatuinen ja siitä varisi jatkuvasti sinistä väriä, joten kyllästyin korviksiin ja Mikki pääsi uuteen tuunaukseen. Riipuksen Minni Hiiret olen ostanut korvakoruina kirppikseltä, mutta ne olivat niin painavat, etten kyennyt pitämään niitä korvissani. Epäilen, että Minnit ovat itse tehdyt korvikset, sillä ne eivät ole keskenään peilikuvat kuten korvisten kuuluisi olla. Minnit muistuttavat erehdyttävästi Thomas Sabon koruja, mutta epäilen aitoutta, sillä kukapa tuunaisi aidoista Thomas Saboista korviksia ja myisi sitten niitä pois kirppiksellä parilla eurolla. 

Riipusta varten kiinnitin Minni Hiiriin suuret lenkit, jotka ovat jääneet minulle kierrätetyistä Aarikan koruista. Korun musta paksu nailonnyöri puolestaan on kierrätetty vanhasta Gollan kännykkäpussista; niissä olleet nyörit ovat aivan erinomaisia kaulakorunyörejä!




Kommentit

Suositut tekstit