Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Sateisen päivän asu: sienihuppari kirppikseltä

Ostin taannoin itsepalvelukirppikseltä kahdella eurolla ihastuttavaa sienikangasta olevan hupparin. Puserossa oli kokomerkintä XL jonka perusteella arvelin sen olevan tehdastuotantoa. Kotona tarkempi tutkiskelu sai minut tekemään päätelmän, että huppari olisi kuitenkin taitavan ompelijan itse tekemä. Edulliselle kahden euron hinnallekin löytyi selitys: kankaassa oli tekovirhe (valkoinen raita), mutta onneksi se jää kokolailla piiloon hupparin taskun alle.

Ajattelin säästellä puseron käyttöä sienikauteen, mutta en malttanut, vaan valitsin sen tänään sateisen päivän asukseni yhdessä vihreiden collegehousujen ja vaaleanpunaisen Muumi-hatun kanssa. Kalastava Muumi -hattu on alennusmyyntiostos toissasyksyltä: sain 17 euroa maksaneen hatun päivittäistavaramyymäläni alelaarista vain viidellä eurolla!






Kommentit

Suositut tekstit