Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Joulukorviksia

Ylihuomenna alkaa joulukuu ja ainakin itselläni se tarkoittaa sitä, että jouluisille korvakoruille tulee käyttöä. En ole vähään aikaan askarrellut korviksia, joten puuha oli mukavaa vaihtelua. Tein kaksi paria joulukorvakoruja materiaaleista, joita sattui korutarvikelaatikostani löytymään.

Ensimmäisenä valmistuivat tonttukorvikset muutamista helmistä ja punaisista joulukelloista, jotka soveltuivat tonttuhatuiksi. Kiinnitin vielä kulkuset korvakorukoukkujen juureen, mutta lopputulos oli tönkkö ja irrotin kulkuset. Halusin kuitenkin käyttää nämä pienet kulkuset ja siitä syystä syntyi toinen korvispari vihreällä helmellä ja helisevällä kulkusella. 











Kommentit

Suositut tekstit