Siirry pääsisältöön

Videot

Tuunaukseen tuli tahaton interaktio

Blogini lukijat tietänevät ihastukseni t-paitojen printteihin: jemmaan ja pelastan niitä tiensä päähän tulleista paidoista. Yksi pitkään hyvänä säilynyt tällainen printti on elokuvasta Roman Holiday (Loma Roomassa), jossa Audrey Hepburn esittää prinsessa Annia.  Tein pitkähihaisen puseron, jonka koristeena printti pääsee parhaimmilleen, ja kun sain luomuksen valmiiksi, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Kehtaan sanoa näin, koska ensi kertaa sitten kouluvuosien käsityötuntien jälkeen tein kuten koulussa opetettiin: nuppineulaamisen jälkeen harsin kappaleet yhteen! Se oli suuritöistä, mutta lopputulos palkitsi. Uusiopaitani tarvitsi vielä viime silauksen: ehdottomasti jokin prinsessamainen koru käytettäväksi sen kanssa, joten koruaskartelutarvikkeitani penkomaan. Löysin metallisen kruunun ilman ketjua, joten ehdottomasti se! Kiinnitin kruunun Snö of Swedenin viininpunaiseen nyöriin, jonka pituus oli sopiva kaulaani. Sovitin puseroa ja korua yhdessä ja peiliin katsoessani suuni lo...

Pääsiäiskalenteri: lankalauantai

Pääsiäisviikon lauantaita kutsutaan nimellä lankalauantai. Nimen uskotaan tulleen siitä, että tänä päivänä talven aikana kehrätyt langat pestiin ja värjättiin. Nimen tausta ei kuitenkaan liity lankoihin, vaan se on peräisin muinaisruotsin pitkäperjantaita tarkoittavasta sanasta "langa freadagher", joka käännettiin suomen vanhaan kirjakieleen sanaksi "lankaperjantai". Sittemmin sana on liitetty lauantaihin sen sopivan soinnun vuoksi.
(Lähteet: juhlapyhät.fi -sivusto ja Wikipedia)

Lankalauantaina löytyy tietenkin langasta tehtyjä asioita: keväiset sukat ja säärystimet. Tätä settiä käytän väriensä vuoksi keväisin, ja mikä olisikaan sopivampi päivä ottaa ne käyttöön kuin lankalauantai! Minulla on lämpimät talvikengät, joihin ei mahdu - eikä tarvitsekaan - villasukat, joten käytän kenkien kanssa vain säärystimiä. Sisällä on sitten mukava pukea säärystinten pariksi lyhytvartiset villasukat. Kotosalla käytän nimittäin hametta ja sen kanssa pitkävartisia sillasukkia tai lyhyet sukat ja säärystimet -yhdistelmää.






Kommentit

Suositut tekstit