Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Farkkupaidan suurentaminen takin hihoilla

Minulla oli hihaton farkkupaita, joka oli ylläni nafti ja en siksi tykännyt käyttää sitä. Kangaslaatikossani oli farkkuliivin teosta yli jääneet hihat. Sain idean kokeilla, josko takin hihoista saisi levennyskappaleet hihattomaan puserooni. Takin hihat olivat vahvuudeltaan samaa kuin paidan farkkukangas, joten tuunaus onnistui yllättävänkin hyvin!

Farkkuvaatteille on aina käyttöä, ja tämä liivipaita pääseekin ylleni tällä viikolla alkaville Tammerfesteille!








Kommentit

Suositut tekstit