Siirry pääsisältöön

Videot

Paitatuunauksesta tuli susi

Pari viikkoa sitten kävin Tampereella järjestetyssä maailman suurimmassa (kyllä, näin järjestäjät paikanpäällä kuuluttivat) vaatteidenvaihtotapahtumassa Swap.  En etsinyt mitään tiettyä vaatetta, eniten minua kiinnosti löytää materiaalia päässäni muhiviin ompeluprojekteihin. Löysinkin muutamia "täsmätuotteita", kuten esimerkiksi ohutta leopardikuvioista kangasta olevan mekon. Leopardikangas pääsi ensimmäisenä uusiokäyttöön: tein siitä suuret hihat tavalliseen mustaan t-paitaan, johon lisäsin vielä jemmaamani susiprintin. Pidän tästä printistä, koska se sopii hyvin yhteen hopeisen puolikuu-riipukseni kanssa.

Tahaton time off

Uuups, blogiini pääsi tulemaan tahaton, lähes kahden kuukauden mittainen tauko, sillä minulla ei vain ole ollut aikaa tehdä tuunauksia, joten postattavaa ei ole ollut. 

Tällä viikolla aikaa sitten alkoi löytyä, ja kävin pitkästä aikaa ompelukoneen kimppuun. Varsinaisesti ei ollut mitään tehtävää, mutta teki mieli ommella jotakin. Kaivelin siis kangaslaatikkoani vailla suunnitelmaa. Löysin palan vihertävänharmaata collegekangasta ja "time off" -paljettipalasen, jostakin irroitetun. Niiden värit sopivat yhteen ja ompelin lyhyen liivin, jonka etumukseen tuli paljettiteksti. 

Mutta yäk - vaatekappaleesta tuli liian lyhyt makuuni, joten jatkoin sitä farkkukankaisen paidan helmalla. Ja sitten tästä tulikin useamman päivän asu yhdistettynä farkkucapreihin. Kyseiset caprit ovat aiemmin olleet pitkälahkeiset farkut, mutta niissä oli niin kierot saumat, että päädyin pätkäisemään ne. Näin saumojen kierous ei pistä niin pahasti silmään. 

Tällä "aikalisä-asulla" tulen menemään varmasti vielä pitkään, viileämmällä kelillä ei tarvitse kuin lisätä farkkutakki.






Kommentit

Suositut tekstit