Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Kääntöpaita

Tämän postauksen kääntöpaita syntyi oikeastaan vanhingossa: minulla on college, jonka etupuoli kuvaa tähtitaivasta ja selkäpuoli on täysin valkoinen. En ole koskaan oikein pitänyt valkoisesta selkäosasta, se on mielestäni liian "tyhjä taulu" verrattuna etuosaan.

Pelastin Pariisi-aiheisen printin eräästä tiensä päähän tulleesta t-paidastani. Printin värit sopivat "tähtitaivas"-collegeeni ja päätin kiinnittää printin paidan valkoiseen selkään. Pidin lopputuloksesta ja harmittelin, ettei Pariisi-printti ollut etupuolella. Ja siitä se idea tuli: leikkasin paidan kaula-aukon selkäpuolen symmetriseksi etupuolen kanssa - ja näin voin käännellä ja käyttää puseroa miten päin haluan!








Kommentit

Suositut tekstit