Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Kudotut kulkuset / munanlämmittimet

Ystäväni, joka syö joka aamiaisellaan keitetyn kananmunan, pyysi minua kutomaan punavalkoisia munanlämmittimiä joululahjoiksi. 

Tein työtä käskettyä: loin paksuhkolla langalla puikoille 28 silmukkaa ja kudoin 20 kerrosta, jonka jälkeen päättely. Tupsua en munapipoon halunnut tehdä; sen sijaan virkkasin pipon päälaelle silmukan, josta myssyä on helppo nostaa ja halutessa säilyttää ripustettuna.

Ripustuslenkin ansiosta munamyssyillä on joulun aikaan toinenkin käyttötarkoitus: ne voi ripustaa kulkusiksi kuuseen!





Kommentit

Suositut tekstit