Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Sormuskalenterin luukku 5: Jäkälä

Sormusjoulukalenterin luukussa numero viisi haluan esitellä itse itselleni ostamani 50-vuotislahjasormuksen. Sormus ja siihen kuuluvat korvakorut löytyivät eräänä syksynä Tampereen Keskustorilla järjestetyltä Moron peräkonttikirppikseltä. Sormus on hopeinen, Valo-korun valmistama, Hannu Ikosen suunnittelema säädettävä "Jäkälä"-niminen sormus. Sormus ja korvakorut olivat kirpputorille hinnakkaita ja emmin ostoa jonkin aikaa. Lähestyvä oma 50-vuotispäiväni sai minut kuitenkin ostamaan korut itselleni, enkä ole ostosta katunut, sillä Jäkälä-sarjaa ei ole toista kertaa kirpputorilla vastaani tullut.








Kommentit

Suositut tekstit