Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Sormuskalenterin luukku 6: Elegant

Itsenäisyyspäivänä sormuskalenterin luukusta löytyy sormus, joka mielestäni edustaa suomalaista korumuotoilua kauneimmillaan: Mirjam Salmisen 1990-luvulla Kaunis Korulle (joka kuuluu nykyisin Kalevala Koruun) suunnittelema hopeinen "Elegant"-niminen sormus spektroliitilla. Tähän sormukseen ihastuin, kun seurasin TV:stä Erja Häkkisen juontamaa matkailuohjelmaa ja Erjalla oli kyseinen sormus sormessaan. Ja kun kerran ikkunaostoksilla näin kyseisen sormuksen kultasepänliikkeen ikkunassa toivoin sen seuraavaksi syntymäpäivälahjakseni.






Kommentit

Suositut tekstit