Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Helpot palmikkovillasukat

Opettelin teininä kuinka palmikko neulotaan (en muista kumpi minut opetti, äitinikö vaiko mummoni), mutta en innostunut tekniikasta. Meni vuosikymmeniä, ennenkuin palmikkoneule alkoi miellyttää silmääni ja nyt halusinkin neuloa luonnonvalkoiset palmikkosukat.

Tiesin, etteivät taitoni riittäisi monimutkaiseen malliin, joten päätin pitää homman simppelinä. Tässä ohjeentapainen: 

Loin Seiskaveikalla 60 silmukkaa, jotka jaoin puikoille seuraavasti:

1. puikolla 16 s, jotka neuloin 6 oikein, 4 nurin, 6 oikein

2. puikolla 14 s, jotka neuloin 4 nurin, 6 oikein, 4 nurin

3. puikolla 16 s, jotka neuloin 6 oikein, 4 nurin, 6 oikein

4. puikolla 14 s, jotka neuloin 4 nurin, 6 oikein, 4 nurin

Neuloin 10 kerrosta, jonka jälkeen tein palmikot oikein neulotuilla silmukoilla. Palmikoita tein aina joka kymmenes kerros. 

Kun työssä oli 40 kerrosta (neljä palmikkokerrosta), vähensin silmukoita seuraavasti: kavensin joka puikon nurjalla neulotut neljä silmukkaa kolmeksi. Jatkoin näin 20 kerrosta, tehden palmikot taas joka kymmenes kerros (kaksi palmikkokerrosta).

60 kerroksen jälkeen vähensin työn silmukkamäärän 44:ään (11 s per puikko) ja neuloin 1 oikein, 1 nurin joustinneuletta 25 kerrosta.

Tämän jälkeen aloitin sukkaosan, johon tein jalkapöydän päälle palmikoita. Jälkeenpäin ajatellen sukkaosan olisi voinut neuloa aivan tavalliseksi sukaksi, tämä palmikoitu tuntuu melkoisen pullealta kengässä! Tai sitten olisin voinut jättää sukkaosan kokonaan pois ja tyytyä säärystimiin, mutta koska olen aiemmin jo neulonut palmikkosäärystimet niin päädyin sukkiin. Niin tai näin, näiden sukkien varsiin olen tyytyväinen!





Kommentit

Suositut tekstit