Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Sisäinen Morrison

Löysin itsepalvelukirppiksen "saa ottaa" -laatikosta printticollegen, joka oli muuten hyvässä kunnossa, mutta suurikokoinen printti oli halkeillut kammottavan näköiseksi. Ymmärsin hyvin, miksi vaate oli hylätty: sitä ei todellakaan sellaisenaan voinut enää käyttää, printti jopa irtoili hilseillen collegekankaasta.

Ensin ajattelin, että hyödynnän collegekangasta muihin tuunauksiin, mutta sitten aloin kehitellä ideaa: entäpä jos leikkaisin koko printin irti ja korvaisin sen jollakin toisella kankaalla? 

Ratkaisuksi löytyi joskus t-paidasta pelastamani Jim Morrisonin kuva. Tämän olin ommellut kiinni kestokassiin, joka kuitenkin oli jäänyt käyttämättä johtuen kotonani olevasta kassien valtavasta määrästä, joten Jim irti kassista ja collegeen!

Ompelin printtikuvan ensin kiinni collegen sisäpuolelle, jonka jälkeen käänsin vaatteen oikein päin. Sen jälkeen varovasti leikkasin collegen oman printin irti ja ta-daa: sisäinen Morrison paljastui!


Huonokuntoinen printti

Uusioprintti vanhasta t-paidasta

Paikan merkitseminen nurjalle puolelle








Kommentit

Suositut tekstit