Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Lehtitilauslahjakorut arvoon!

Monella lienee koruja, jotka ovat tulleet lehtitilauksen lahjoina. Usein nämä korut ovat nimekkäiden korusuunnittelijoiden koruista tehtyjä uustuotantoversioita, jotka tietenkään eivät ole arvoltaan samaa luokkaa kuin alkuperäiset, mutta-mutta... Mitäpä sanoa siitä, että yhdenkin tällaisen, hopeisen lehtitilauskylkiäiskorun olen ostanut kirppikseltä hintaan 1,70€! Surullista, vai mitä?

Olen ollut Ristomatti Ratian suunnitteleman korusarjan "Usko toivo rakkaus" keräilijä ajasta jolloin sarja viime vuosituhannen puolella ilmestyi. Jokunen vuosi sitten sarjan sydänriipusta oli useiden lehtien tilauslahjana, joka sitten näkyi myös kirppiksillä. Hinnoittelu näillä koruilla oli joko ylihintaista tai, ikävä kyllä, aivan luokattoman alihintaista. Joten päädyin pelastamaan näitä riipuksia kirppiksiltä. Riipusjoulukalenteria tehdessäni havahduin, että minulle oli kertynyt viisi kappaletta näitä sydämiä.

Kauniit korut piti saada käyttöön. Pujottelin sydämet mustaan paksuun nyöriin ja sydänten väleihin kierrätettyjä Aarikan helmiä (kyllä, myös nuo hopeanväriset helmet ovat peräisin Aarikan koruista). Käädystä tuli upea viidellä sydämellä, mutta se oli jo liian pramea. Otin kaksi sydäntä pois ja tein niistä korvakorut. Valmista tuli, korusetti käytettäväksi omissa tulevissa tasakymmenvuotissynttärijuhlissani oli syntynyt!






Kommentit

Suositut tekstit