Siirry pääsisältöön

Videot

DIY: pellavapaita Unikolla

Minulla oli kaksi vanhaa oranssilla suurella Unikkokuosilla olevaa kaitaliinaa, jotka eivät enää käyneet nykyiselle ruokapöydällemme. Toisessa liinassa ei ollut yhtään ehjää kukkaa, joten ompelin sen tyynyliinaksi. Sen sijaan toiseen kaitaliinaan oli osunut peräti kaksi täysin ehjää unikkoa, joista pienemmän hyödynsin tähän tuunaukseen. Ja tuunaukseen pääsi valkoinen, 100 prosenttista pellavaa oleva paita, joka oli roikkunut hengarissa käyttämättömänä jo vuosia. Aikoinaan olen ottanut paidan eräästä vaatteiden kierrätystapahtumasta, mutta paita on jäänyt käyttämättä lähinnä "värittömyytensä" vuoksi. Vaan nytpä paitaan tuli väriä ja kunnolla! Siksakkasin unikkokukan kapealla, tiheällä tikillä ennenkuin leikkasin sen irti kankaasta. Sen jälkeen kukka nuppineuloilla kiinni paitaan ja ompelu suoralla tikillä. Käytin kolmosen tikkiä, jotta halutessani kuvio on helppo irroittaa pois jos kyllästyn siihen. Tämä oli kohtuullisen helppo tuunaus, joskin hidas ommeltava kaltaiselleni kes...

Hanaviinin pahvilaatikosta lehtiboxi

Minulla lojuu aina lattialla sängyn vieressä aikakausilehtiä pölyttymässä. En ole saanut aikaiseksi hankittua niille lehtikoteloa. Olin viemässä tyhjentynyttä hanaviinipakkauslaatikkoa pahvinkeräykseen. Päätinkin niksipirkkailla: leikkasin lootan auki ja kokeilin, pysyisikö lehtinippu siinä pystyssä. Ja pysyihän se!






Kommentit

  1. Hei. Oot näperrellyt paljon kivoja tuunauksia kierrätyskamoista. Se vasta onkin hauskaa, kun keksii matkalla roskikseen oleville tavaroille uutta käyttöä. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kristiina :) Nimenomaan, vaikka kyseessä olikin vain pahvilaatikko, niin oli hauskaa kun laatikko ei joutanutkaan roskikseen vaan päätyi käyttöön :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit