Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Kesäinen Marimekkolaukku kirppislöytönä

Koska eletään syksyn synkeintä aikaa, kukallinen Marimekkolaukku kirppislöytönä oli oikea piristysruiske. Laukku löytyi Hervannasta itsepalvelukirppikseltä ja hintakin oli todellinen kirppishinta, hyvin edullinen! Laukku oli tosin hyvin likainen, mutta koska se ei ollut kulunut mistään kulmistaan niin otin riskin. Liotin laukkua ensin sangossa pulverivedessä muutaman tunnin, jonka jälkeen pesin sen ohjeen mukaisesti koneessa 60 asteessa. Ja laukku lähti puhtaaksi, vain muutama mustekynän jälki jäi vuoriin, mutta nehän eivät päällepäin näy.


Laukun sivut saa käännettyä sisäänpäin 
jolloin laukku näyttää sirommalta.
Minulta löytyi myös laukkuun sopivat korut: 
hopeinen kukkariipus nettikirppisosto 
ja kukkakorvikset Espanjantuliainen ystävältä.




Kommentit

Suositut tekstit