Siirry pääsisältöön

Videot

Kirppislöytö: hopeatuolit korviin

Tammikuun alkupuolella tein itsepalvelukirppikseltä hauskan korvakorulöydön: hopeiset tuolit! Korulaatikon päällä luki hintalapussa "Museokaupasta ostetut hopeiset korvakorut, hinta 5 euroa". Usein itsepalvelukirpputoreilla näkee, että korujen hintalappuihin on kirjoitettu "hopeiset" vaikka kyse on hopeanvärisistä koruista, mutta näistä korvakoruista löytyi hopean 925-leima, eli olivat sitä, mitä myyjä oli hintalappuun kirjannut. Epäilin jo ostaessani, että korvakorut voisivat olla kultaseppä Harri Syrjäsen tuotantoa, sillä hänellä on ihastuttavien korujensa malleissa keinutuolia esittävät korvikset. Googlaamalla sain sitten selville, että kyseessä tosiaan Harri Syrjäsen korut. Olisipa vielä ollut mukava tietää, missä Museokaupassa näitä on ollut myynnissä, sitä kun kaikkitietävä Googlekaan ei osannut kertoa.

Viininpunaiset villasukat Nalle-langasta

Alkuviikosta, kun takatalvi pukkasi päälle, sain inspiraation kutoa vielä yhdet villasukat tänä keväänä. Yleensä käytän Seitsemän Veljestä lankaa, mutta tällä kertaa kudoin ohuemmasta Nalle-langasta. Lankakorissani oli vajaa Nalle-kerä, lankaa siinä oli talousvaa'alla punnittuna 75 grammaa. Jaoin langan kahteen kerään ja kudoin kokoa 41 olevat, lyhyehkövartiset sukat. Silmukkamäärä: sukan varressa 48 silmukkaa (3 oikein, 3 nurin joustinneuletta), sukan teräosassa 44 silmukkaa. Ylijääneistä pienistä jämäkeristä virkkasin vielä varren suuhun "koristepitsiä" ketjusilmukoilla.









Kommentit

  1. Löysin jotakin kautta tänne sun blogiin ja liityin heti lukijaksi. Tuleppas sinäkin käymään kylässä aurinkokujalla.

    Tosi kauniit ja erikoiset villasukat olet tehnyt. En ole ikinä nähnyt tuollaista mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo malli syntyi aivan vahingossa, kun lankaa jäi pienet keräset ja kokeilin, miltä virkkaus sukansuussa näyttäisi.

      Poista
  2. Ihailen niin kädentaitoja! Löysin blogisi ja liityin lukijaksi.Ihanaa kevättä☀️☀️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit