Siirry pääsisältöön

Videot

Kun silmälasien pitää sointua korviksiin

Tilaan eräästä nettikaupasta 1-3 paria silmälaseja vuosittain (lähilasit, kaukolasit ja joskus aurinkolasit voimakkuuksillani) ja yhden parin on ehdottomasti aina oltava musta tai musta-hopeinen. Ja miksikö? Siksi, että minulla on paljon musta-hopeisia korvakoruja ja niihin pitää ehdottomasti olla sointuvat silmälasit! Viime vuoden puolella tilasin musta-hopeiset neliskanttiset kakkulat, ja nyt näytän minkä korvisten kanssa ne tulivat käyttöön. Kolme paria vasemmalta lukien ovat Aarikkaa ja kaksi paria oikealta päin tuunattua Aarikkaa. (Keskellä olevien korvisten hopeapallo heijastui kuvatessa oudosti kullanhohtoiseksi.)

Joustinpeputin jämälangoista

Saamistani jämälangoista riittää juttua vielä kolmanteenkin postaukseen - aiemmin olen neulonut kyseisistä langoista pyllyttimen ja räsymattoliivin. Ystäväni ihasteli viime vuonna neulomaani pyllytintä, joten lahjoitin sen hänelle. Päätin tehdä sitten itselleni tilalle peputtimen sillä ajatuksella, että käytän siihen kaikki loput jämälangat.

Loin peputtimeen 100 silmukkaa ja neuloin kaksinkertaisella langalla 5 oikein, 5 nurin joustinneuletta. Lankaa riitti melko pitkään peputtimeen; tämä on minulle lähes polven asti (olen kylläkin lyhyt). Joustinpeputin on ollut jo pari kertaa käytössä ja totesin sen todella lämpimäksi.


Vyötäröllä on kuja nyörille.

Pakkaskelille ylle toppatakki, räsymattoliivi, joustinpeputin ja 
kuvasta puuttuvat toppahousut niin johan tarkenee.


Kommentit

Suositut tekstit